Ongelmani ei kuitenkaan ole tämä ettenkö pystyisi viikon tai kahden diettaamiseen.
Ongelmani ovat ajat jolloin en paskaakaan välitä – jolloin mätän taukoamatta jotain suuhuni rajoitta.
”Miten ihmeessä sinä voit syödä, kun olet hermostunut?” kysyi muuan ihminen aikoinaan.
Miksi en pystyisi? Voisiko mikään olla rahoittavampaa kuin tuttu ylenpaino vatsassa, se kun suorastaan tuntee kuinka perse leviää pitkin penkkiä?
Jos itsestä on tulossa lyijypizzoilla, suklaalla, kermakakulla stuffattu myhäilevä buddha, niin miksi silloin hermoilisi mistään? Ei moista mitkään pienet tuulet tai suuremmatkaan mihinkään keikauta!
Peace man, ota donitsi.
Kommentit