Kokeillaanpa sitä eilen blogattua mielikuvaharjoittelua eli lädetään villistä imitsistä jossa mummeli olisikin enää kolmanneksen itsestään ja painaisi 55,3 kiloa.

Missä olet?
Noh jos tuuli ei minua vie niin yksi hyvä paikka olisi Lappi, jossa viihdyn erinomaisesti.

Mitä teet?
Olen vaeltamassa perheen/ystävien kanssa.
Siitä pitäisin.
Kovasti.

Ja sitten ne seuraavat kysymykset: Miten vaatteesi istuvat? Minkäväriset ne ovat?
Tuo kohta menee minulta hiukan ohi. Edes silloin vuonna miekka ja kilpi, jolloin kokonumeroni oli kymmeiä numeroita nykyistä pienempi niin kumpikaan noista ei ollut minulle kovin oleellinen asia. Enkä minä usko, että niistä nytkään tulee. Toivottavasti ei. Tahdon toki laihtua, mutta en muuttua toiseksi ihmiseksi.

Mitä ihmiset ympärilläsi sanovat? oli seuraava motivointiharjoituksen kysymys
Ööh... mitäs tuohon sanoisi. Oletan että minun pitäisi toivoa läheisteni kommentoivan pudonnuttua painoa ja uudistunutta  ulkoista habitusta.
Mutta, jos rehellisiä ollaan, niin en minä moista toivo.
Vaellus tuntureilla kuulaassa, kirkkaassa ilmassa, hyytävät uinnit jääkylmissä puroissa, iltaiset nuotiot jne. Kyllä minä toivoisin että puhuisimme niistä asioista jotka täällä etelämpänä usein jäävät arjen jalkoihin; rakkaudesta, surusta, unelmista, menneistä ja tulevista vuosista...

Miltä sinusta tuntuu?
Hyvälle pitäis tuntua.